Millaisia kokemuksia kunttapihasta on? Onko kunttapiha helppohoitoinen ja minkälaiseen pihaan se sopii? Lue alta kunttapiha kokemuksia ja ihastu sinäkin kunttapihaan!
Kunttapiha on varmasti yksi helppohoitoisimmista pihoista, sillä kuntan hoito ei muuta kuin säännöllistä kastelua sekä rikkakasvien kitkemistä silloin tällöin. Kastelu on tärkeää erityisesti parina ensimmäisenä kesänä, jotta kuntta juurtuu maaperään.
Kunttapihan kanssa on vaikea epäonnistua sen helppohoitoisuuden vuoksi – ja siksi kokemukset kunttapihasta ovatkin lähes poikkeuksetta hyviä. Kunttapiha sopii erityisesti metsäisestä maisemasta sekä marjojen poimimisesta nauttiville.
Kokemuksia kunttapihoista
Kuntta sopii moneen eri paikkaan, sekä mökille että kaupunkiin, kunhan pihan pohja on hapan, rikkaruohoton ja niukkaravinteinen. Kuntan etu on myös se, että sen voi asentaa rinteeseen tai muuhun haastavaan maastoon. Valitsemalla kunttapihan saat metsämaiseman ja metsäisen puutarhan suoraan omaan pihaasi.
Kunttapihan kaveriksi sopivat erityisesti havupuut, kuten kaikille tutut kuusi ja mänty. Myös muut happaman maan kasvit kuten hortensiat ja alppiruusut viihtyvät kunttapihassa. Kunttapihan ja muutaman muun kasvin avulla saat aikaan viihtyisän pihan, josta on ihana nauttia esimerkiksi grillatessa.
Helppo asennus ja hoito
Kunttapiha on helppo asentaa, varsinkin jos annat kokeneiden ammattilaisten hoitaa asennuksen. Ammattilaiset hoitavat sekä pohjatyöt että kuntan asennuksen huolellisesti ja nopeasti vuosien kokemuksella, jotta pääset nauttimaan metsämaisemasta saman tien. Sinulle jää vain säännöllisestä kastelusta huolehtiminen.
Juurruttuaan kuntta ei vaadi juuri lainkaan hoitoa ja se haastaakin perinteisen nurmikon helppohoitoisuudellaan. Kunttaa pitää kastella säännöllisesti, erityisesti alun juurtumisvaiheessa sekä kuumalla helteellä. Muuten kunttapiha ei kaipaa rikkakasvien kitkemistä kummempaa.
Metsämarjat omasta pihasta
Kunttapihan omistaja kerää monet metsämarjat kuten mustikat ja puolukat omat pihalta. Kunttapihan yksi hyvistä puolista onkin, että marjat marjapiirakkaa varten saa omasta pihasta. Kukapa ei pitäisi oman pihan mustikoista!
Valoisalla paikalla kasvaa enemmän puolukoita kun taas varjoisassa paikassa mustikat ottavat vallan. Marjojen lisäksi kunttapihan omistajat pääsevät ihastemaan metsäistä maisemaa päivittäin ilman luontoretkelle lähtemistä.
Ota yhteyttä ja kysy lisää
Palvelemme ja vastaamme mielellämme kaikissa kysymyksissä.