Kuntan asennus ja toimitus nopeasti sekä laadukkaasti
Suomen Kunttapiha toimittaa kunttalevyjä sekä haluttaessa asentaa kunttapihoja koko Suomen alueella! Toimipaikkamme ja kuntan nostopaikka sijaitsee Suomussalmella.
Millaiseen pihaan kuntta voidaan asentaa?
Kuntan asennus edellyttää sopivaa pohjaa, jonka asiakas voi tehdä itse tai teettää muilla toimijoilla. Kuntta ei vaadi kasvualustaltaan paljon, sillä se kasvaa hyvin myös karussa maaperässä. Kuntan asennus onnistuu myös jyrkkään maastoon, ja se kestää sään rasituksia hyvin. Se onkin omiaan esimerkiksi sellaisiin paikkoihin, joissa nurmikko ei viihdy. Kysy meiltä ohjeita pohjatöiden tekoon!
Kuntan toimitus
Kuntan toimitus tapahtuu noin 100 x 120 cm levyinä, mistä johtuen asiakkaan tulee mitata kunttapihaa varten tekemänsä pohja neliöinä. Jotta kunttalevyt eivät lopu kesken, pohjan mitoista saatavaan neliömäärän kannattaa lisätä noin 10 % asennusvara. Kuntta pakataan kuljetusta varten muoviin ja näin estetään sen kuivuminen kuljetuksen aikana.
Kuntta yksityiskäyttöön
Toimitamme kunttalevyt rahtitoimituksina erittäin nopeasti, noin viikon varoitusajalla. Mikäli kuntan asennus tapahtuu omatoimisesti tai tilaat asennuksen muualta, on tärkeää huomioida toimituksen ja asennuksen aikataulutus: kunttakuorma tulee purkaa ja asentaa viipymättä toimitusta seuraavina päivinä.
Kuntan asennus – muistilista omatoimiselle asentajalle:
- Muista tehdä kunttapihan pohjatyöt.
- Asenna kunttalevyt hyvin tiiviisti puskusaumaan ja tiukasti toisiaan vasten
- Meiltä voit aina kysyä neuvoja niin pohjan rakentamiseen kun kunttalevyjen asentamiseen ja hoitoon!
Kuntta viheralan ammattilaisille
Kuntan toimitus käy noin viikossa tilauksesta. Jotta asentajat eivät joutuisi seisomaan tumput suorina, suosittelemme ensimmäiseksi asennuspäiväksi toimitusta seuraavaa päivää. Toimitamme kunttaa asiakkaan tarpeen mukaan kymmenistä neliöistä tuhansiin neliöihin asti nopeasti ja varmasti.
Kunttapiha valmiiksi asennettuna
Mikäli asennus tulee Suomen Kunttapihalta, asentajamme tulevat toimituskaluston kyydissä ja asentavat kunttapihan välittömästi. Kätevää, eikö?
Kokeneet ammattilaisemme asentavat kunttalevyt huolellisesti ja tiiviisti toinen toistaan vasten, jolloin niiden saumat eivät pääse kuivumaan. Reunat viimeistellään pihaan sopiviksi, esimerkiksi käytäviin ja istutuksiin rajautuviksi. Asennustyön jälkeen tuloksena on siisti ja tyylikäs kunttapiha, jonka hoitokastelun asiakas voi aloittaa heti.
Rahtitoimitusten hinta
(sekä yksityis- että yrityskäyttöön):
- Rahtikulut vaihtelevat sijainnin ja rahtitoimituksen koon mukaan.
Ota yhteyttä ja kysy lisää
Palvelemme ja vastaamme mielellämme kaikissa kysymyksissä.